Esityksessä kuultiin musiikkia 1500- ja 1600-lukujen italialaissäveltäjiltä, muun muassa Frescobaldilta, Rossilta, d'Indialta ja Periltä. Elsacker on ennenkin laulanut Orfeuksen roolin, sillä hän debytoi vuonna 2008 Orfeuksen roolissa Puolan Kansallisoopperassa vuonna 2008 Monteverdin samannimisessä teoksessa.
Elsackerin ääni kantoi erinomaisesti ja Palviaisen soitto oli taitavaa. Palviainen on myös taitava soitinrakentaja, sillä hän on rakentanut itse esimerkiksi kaikki arkkiluuttuaan. Yleisöä oli aivan mukavasti, mutta sitä olisi toivonut olevan enemmänkin. Johtuneeko yleisömäärä siitä, että konsertin säveltäjät tai Orfeus-myytti eivät ole Suomessa tarpeeksi tunnettuja? Ihmisten tulisi uskaltaa kuunnella jotain erilaista. Voi vaikka yllättyä iloisesti.
Joka tapauksessa yleisömäärä ei esitystä häirinnyt. Elsacker ja Palviainen saivat konserttinsa lopussa ansaitut ablodit, ja yleisö sai vielä kiitokseksi kuulla pari laulua lisää. Hämärtyvässä elokuun illassa kirkon akustiikka pääsi oikeuksiinsa heidän kauniin esityksensä myötä. Puheääni ei valitettavasti kantanut yhtä hyvin aivan takariviin asti.
Silti konsertti todisti ihmisäänen olevan yksi kaikkein tärkeimmistä instrumenteista - ellei tärkein. Jokaisen ihmisen lauluääni on yksilöllinen. Laulu on vahva tunteiden välittäjä ja yhdessä olemisen muoto. Elsacker onnistui välittämään kuulijoille Orfeuksen kaipuun rakastettunsa Eurydiken luo.
Konsertti herätti myös kysymyksen: Mikä musiikissa on kaikkein tärkeintä? Onko se esimerkiksi jaettu kokemus muusikon ja yleisön välillä? Laulut olivat vaikeita laulaa, mutta belgialaistenori onnistui tehtävässään. Sen, että kuulijat arvostivat muusikoiden esitystä suuresti, aisti voimakkaasti.
Toivottavasti Elsackerin ja Palviaisen yhteiskonsertointia kuullaan Suomessa myös
tulevaisuudessa.
Teksti: Laura Valkea
Kuvat: Leith Arar
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti