Vantaan musiikkijuhlien avajaiskonsertissa kuultiin niin musiikkia kuin runonlausuntaa Giovanni Antonio Guidon Neljän vuodenajan hengessä. Festivaalitoimitus pääsi haastattelemaan teatteriohjaaja Petteri Sallista.
 |
| Petteri Sallinen (oikealla) Kuva: Leith Arar |
Yhteistyö barokkiorkesteria ohjanneen Sirkka-Liisa Kaakkinen-Pilchin kanssa toimi Sallisen mukaan todella hienosti ja hän koki antoisaksi orkesterin kanssa työskentelyn. Avajaiskonsertissa lausuttu teksti kuului alunperinkin esityksen lomaan, ja Sallinen toivoo saaneensa välitettyä kuulijalle jonkin ajatuksen tai tunteita. Hän kokee runo pätkien olleen jatkoa musiikille.
Sallinen on työskennellyt akaisemmin niin festivaalin taiteellisen johtajan, gamban soittajan Markku Luolajan-Mikkolan kuin tulevan sunnuntain (14.8.) konsertin yhden teoksen säveltäneen Eero Hämeenniemen kanssa. Kansallisteatteriin vuonna 2006 ohjaamassaan Nick Dearin Valta -näytelmässä oli Hämeenniemen säveltämää musiikkia ja Luolajan-Mikkola yhtenä soittajista.
Valta -esityksessä nykypäivän poliittinen valtapeli valottui barokin kautta monitasoisesti ja kiinnostavasti. Hämeenniemen "uusi" barokkimusiikki piti sisällään viiltäviä ja dramaattisiakin nyansseja; esityksen kokonaisuus tarjosi linkkejä uusiin maailmoihin.
Pyhän Laurin kirkko toi Sallisen mukaan esiintymiseen oman lisänsä, niin akustiikan kuin tunnelman, syvemmän vakavuuden, suhteen.
"Esittävän taiteen aika ja paikka tuo aina oman mausteensa", Sallinen kiteyttää osuvasti.
Sallinen korostaa, että jokainen esitys on erilainen ja listaa esitykseen vaikuttavia komponentteja, joita ei kenties aina tule ajatelleeksi: tauko, kesto, aika, paikka ja volyymi. Hänen mukaansa yleisöllE saattaa tulla esityksen aikana "kummallisiakin, asiaan kuulumattomia, mutta loogisia assosiaatioita".
Sallinen on työskennellyt tiivisti musiikin kanssa teatteritöissään. Suursuosion saanut Figaron häät -esitys yhdistelee mainiosti musiikkia ja teatteria, tai kuten Sallinen sen sanoo, "järjetön stoori ja jokunen tunnettu biisi". Musiikilla onkin keskeinen rooli Sallisen omissa ohjaustöissä ja hänellä on hyvin tasavertainen näkemys musiikista ja teatterista.
"Käytän töissäni paljon musiikkia ja ääntä - tai hiljaisuutta äänen vastvoimana - tasavertaisena muiden esityksen audiovisuaalisuuteen vahvasti vaikuttavien komponenttien kanssa", Sallinen kertoo. "Vaikka muusikot tulevat [näytelmää tehdessä] toisesta maailmasta, heidän täytyy olla orgaaninen osa lopputulosta".
Hän myös luottaa hyvin pitkälti intuitioonsa:
"Jos jostain traditionaalisesta jutusta tulisi joku Elviksen biisi mieleen, sitä kannattaisi pohtia."
Usein Sallinen antaa asioille musiikin avulla hieman leikittelevän sävyn ja pyrkii valottamaan asioita ei-arkipäiväisiltä suunnilta. Omissa ohjaustöissään Sallinen toivoo musiikin olevan teatteria tukevaa ja orgaaninen osa esitystä. Koska aina ei ole mahdollisuutta livemusiikkiin, hän käyttää myös paljon muuta äänimaailmaa; "jotain, mikä tuo sen sykkeen".
Sallinen mainitsee lausunnalle oleellisen aikakäsityksen yhteydessä suhteellisuusteorian ja hyvin kiinnostavan näkökannan aiheeseen: etsiessään ymmärrystä laajemmin maailmasta tai yksittäisestä teoksesta, kannattaa ensin tarkastella pientä yksikköä metaforana isommalle kokonaisuudelle.
"Siitä [merkitysten] kaivosta löytyy aika paljon, siitä pääsee asioihin juurevammin kiinni."
Juuri tätä Sallisen lausunta toi Neljä vuodenaikaa -konserttiin.
Tänään Fredrik Bock soittaa luuttua ja Laura Jurkka lausumassa tekstiä "Kuningatar Kristiinan Rooman-hovista" -konsertissa!
Teksti: Karoliina Vesa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti