Vantaan musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, gambataituri Markku Luolajan-Mikkola on yhtä hymyä. Pitkän suunnittelutyön jälkeen päästään pian viettämään nyt toista kertaa pidettäviä musiikkijuhlia, joille saapuu jälleen suuri joukko taiteilijoita sekä Suomesta että ulkomailta. Sellistivaimo Guadalupe López Íñiguez lataa akkuja tutkimustyötään varten, valmistautuu Andalusian-kiertueeseen ja leipoo pullaa.
Ideoita pursuava pariskunta kertoi festaritoimitukselle ajatuksiaan musiikista, musiikkikoulutuksesta ja kahden maailmankansalaisen liitostaan.
Festaritoimitus tapasi viime syksynä avioituneen pariskunnan Vantaan Kuusijärvellä, minne musiikkijuhlien talkootiimi oli kutsuttu juttelemaan ja grillaamaan makkaraa. Kyllä, Valenciasta kotoisin oleva López Íñiguez pitää grillimakkarasta, saunasta, Sibeliuksesta, Suomen luonnosta...
- Tämä on paratiisi! Guadalupe López Íñiguez hehkuttaa.
Kyllä tässä on Markku Luolajan-Mikkolalla monta syytä hymyyn.
Sanotaan, että musiikki on kansainvälinen kieli. Onko muusikon muita ihmisiä helpompi sopeutua uuteen kulttuuriin?
GLI:
Ei. Tietysti siitä on apua siinä mielessä, että tässä ammatissa on pakko matkustaa mestarikursseille ja muutenkin. Tämä ammatti tarjoaa mahdollisuuksia, jos niihin haluaa tarttua. Mutta se ei itsessään kuitenkaan tee ihmisestä muita avarakatseisempaa. Mutta itse kyllä koen, että kansalaisuuteni on universaali.
MLM:
Olemme keskustelleet tästä kysymyksestä monta kertaa. Ihmisten mielestä olemme monikulttuurinen pariskunta, mutta itse emme koe sitä niin. Oli helppo avioitua maailmankansalaisen kanssa.
Käytitte termiä "universaali", mutta tarkoitatteko sittenkin "länsimaalainen"?
GLI:
Ei, kyllä se on universaali.
MLM:
Tietysti meillä kummallakin on oma kieli-identiteettimme, mutta se ei ole sidoksissa paikkaan. Teimme häämatkamme Egyptiin ja koimme siellä, miten kulttuuri, myytit ja ihmisyys itse muodostavat tuhansien vuosien jatkumon.
GLI:
Joka paikassa näkee yhteyksiä, näkee, miten olemme päätyneet tähän pisteeseen. Ihmiset ovat samanlaisia. Kärsimme samalla tavalla ja myös nautimme samalla tavalla.
Yleisö kai kuitenkin on hieman erilainen maasta riippuen, vai kuinka? Pystyykö aina kertoman pitikö suomalainen yleisö kuulemastaan?
GLI:
Kyllä sen tietää! Suomalaiset ovat yleensä rauhallisia, mutta jos he pitävät konsertista, he suorastaan räjähtävät.
MLM:
He unohtavat hetkeksi olla suomalaisia.
Markku, voisitko kertoa hieman ihan urasi alkumetreistä. Kuinka päädyit soittamaan selloa?
MLM:
Aloitin sellonsoiton 6-vuotiaana, koska isäni toivoi sitä. Raahasin selloa rumassa vihreässä kantokassissa, joka viisti maata, ja naapuruston lapset pitivät hauskaa kustannuksellani. Se oli hyvin nöyryyttävää. Toivoin että olisin ainakin 10 senttiä pitempi.
Sitten opiskelit Arto Noraksen kanssa, millainen hän oli opettajana?
MLM:
Hän oli opettajana hyvin suora ja kertoi empimättä, jos soittoni oli surkeaa. Pidin hänen tyylistään, ajattelin että tässähän on fiksu kaveri! Hän myös opetti minulle, että jos pyrkii kohti jotain päämäärää täytyy tehdä töitä, kunnes saavuttaa sen, vaikka siihen menisi 1000 työtuntia. Ja se on hyvä periaate.
Yleisesti ottaen uskon kuitenkin, että musiikkikoulutus pohjautuu aivan liikaa muiden kopiointiin ja virheiden välttelyyn. Luovuus kärsii siitä. Siksi olin opiskelijana niin kärsimätön.
GLI:
Ja tämä kertoo juuri siitä, miksi klassinen musiikki on ajautunut kriisiin.
Guadalupe, teet väitöskirjaa musiikkipsykologian alalta. Kertoisitko tutkimustyöstäsi?
GLI:
Eurooppalaisessa yhteiskunnassa keskitytään liikaa siihen, että saadaan tuloksia mahdollisimman nopeasti. Tilanne on sama kuin kilpaurheilussa. Kukaan ei ajattele, mitä esityksellä on tarkoitus viestiä. Näen paljon lapsia, jotka osaavat soittaa "täydellisesti", he pystyvät yhdellä kädellä siihen, mihin minä tarvitsen kaksi. Mutta heidän soittonsa kuulostaa tyhjältä.
Tutkimukseni käsittelee konstruktiivista opetustapaa, joka hyödyntää monimutkaisempia kognitiivisia prosesseja ja ryhmätyötä. Mitä konstruktiivisemmin opettaa, sitä itsenäisempiä oppilaista tulee. Painopiste on oppimisessa, ei tutkinnoissa tai konserteissa. Ja on havaittavissa, että lahjakkaat lapset oppivat paremmin, kun he saavat opiskella yhdessä muiden lasten kanssa. Samalla ne, joita ei pidetty erityisen lahjakkaina, alkavatkin osoittaa lahjakkuuden merkkejä.
MLM:
Eli se on "win-win situation", jossa kaikki voittavat.
Markku, mikä on ollut haasteellisinta tämänvuotisen festariohjelman laadinnassa?
MLM:
Olen täynnä intoa! Ei tässä oikeastaan ole ollut erityisiä haasteita. Ainoa ongelma oli se, että oli niin paljon hyviä vaihtoehtoja - tilanne oli sama kuin hyvässä ravintolassa, kun ei voi kokeilla ruokalistan jokaista annosta.
Ohjelmakirjan alkusanoissani kiinnitän huomiota siihen, että vanha musiikki saattaa vaikuttaa kuulijaan eri tavalla kuin sitä uudempi klassinen musiikki. Esimerkiksi ooppera saattaa vaikuttaa meihin emotionaalisemmalla tasolla. Vanhassa musiikissa taas yläsävelet ovat usein keskeisessä roolissa, mikä syventää esitysten henkistä ulottuvuutta. Musiikkia kannattaa aina lähestyä ilman suuria ennakkoluuloja tai liian tarkkoja ennakko-odotuksia.
Suunnitellessani ohjelmaa en koskaan ota lähtökohdaksi vuosilukuja tai maantieteellisiä seikkoja. En koskaan sano, että "Soitetaanpas nyt saksalaista musiikkia!" Lähtökohtani perustuvat aina itse musiikkiin. Haluan koota ohjelman, jota tarvitaan juuri meidän aikanamme.
Se, mitä Markku Luolajan-Mikkolan mielestä tarvitaan tässä ajassa, on juuri paljastumassa Vantaan Musiikkijuhlilla.
Keskustelu musiikista tekee nälkäiseksi, ja haastattelun päätteeksi pariskunta suuntaakin takaisin nuotion ääreen ottamaan toisen kierroksen makkaraa ja jutustelemaan musiikkijuhlien talkooväen kanssa.
Vantaan musiikkijuhlien taiteellisen johtajan Markku-Luolajan Mikkola esitykset 7.8., 13.8. ja 14.8.
Teksti Suvikki Honkkila
Kuva Laura Valkea
* * *
An interview with Markku Luolajan-Mikkola and Guadalupe López Íñiguez
Markku Luolajan-Mikkola, the artistic director of Vantaa Music Festival, is all smiles. After a long planning period, the second year of the festival is about to open, featuring again a wide array of artists from both home and abroad. Guadalupe López Íñiguez, the cellist and Luolajan-Mikkola's wife, is spending the summer preparing for a concert tour in Andalucia, charging her batteries before tackling her research anew, and baking pulla, an ever-popular Finnish coffee bread.
Brimming with ideas, the couple talked to the festival media team about their views on music and music education, and on what it's like to get married to a citizen of the world.
We met the couple, who got married last autumn, at Kuusijärvi, Vantaa, where the festival team had been invited to socialize and cook sausages at the campfire. And yes, López Íñiguez, who hails from Valencia, does actually like campfire sausages, sauna, Sibelius, Finnish nature...
- This is a paradise! She exclaims beamingly.
Clearly, Markku Luolajan-Mikkola has many reasons to be all smiles today.
It is said that music is an international language. Is it easier for a musician to adjust to a new culture than it is for people in general?
GLI:
No. Of course being a musician helps in a way that you are forced to travel to attend master classes, etc. The profession gives you chances if you take them. But that doesn't automatically make you more open-minded as a person. Personally, however, I feel that my citizenship is universal.
MLM:
This is a question we've discussed together many times. People think we're an intercultural couple, but we don't see it that way. It was easy to get married to a citizen of the world.
You said "universal", but do you perhaps mean "Western"?
GLI:
No, I'd say it's universal.
MLM:
Of course we have identity through mother tongue, but it's not tied to any place. We spent our houneymoon in Egypt, experiencing thousands on years of continuity of culture and myth, of being a human being.
GLI:
You see relationships everywhere - you see how we have come to this point in time. People are the same. We suffer the same. We enjoy the same.
The audience probably is a bit different here and abroad, isn't it? Can you tell whether the Finns enjoy the performance or not?
GLI:
Yes, you can really tell if they enjoy it! Finns generally act calm, but if they enjoy the concert, they simply explode.
MLM:
For a second they forget to be Finnish!
Markku, I wonder if you could you tell us about the very beginning of your musical career. How did you take up playing the cello?
MLM:
I began to play the cello at the age of six after my father's wish. I carried the cello in an ugly green bag, which dragged along the ground, and there were some children in our neighborhood who never failed to make fun of me. It was very humiliating. I wished I were at least 10 cm taller!
You then studied with Arto Noras, what was he like as a teacher?
MLM:
He was very direct. He told me straight away if my playing was terrible. I liked that a lot, I said to myself that hey, this guy's actually pretty wise. He taught me that if you have a goal, you work until you reach it, even if it takes a thousand hours. And that's a good principle.
But, all in all, I believe that music education is based too much on copying and avoiding mistakes. Creativity gets neglected. That's why I got impatient as a student.
GLI:
And this brings us to the crisis we are facing in classical music today.
Guadalupe, you are working on a doctoral dissertation, which deals with the psychology of music. Could you tell us about your research?
GLI:
In European society, we're focusing too much on producing, on getting results as soon as possible. The situation is the same as in sports. But nobody's thinking of what you want to say with your performance. I see many children who can play "perfectly", they can do with one hand what I can do with two. But their playing sounds totally empty.
My research focuses on the constructive approach to music education, which involves more complex cognitive processes and group work. The more constructively you teach, the more autonomous students become. Learning is the focus, not the concert or the exam. And we're finding that gifted children actually learn better when they're taught together with other kids, and those who weren't considered that gifted start appearing so.
MLM: So it's a win-win situation.
Markku, what has been the greatest challenge in getting this year's festival programme together?
MLM:
I'm full of enthusiasm! No challenges, really. The only problem was that there were so many possibilities - it was like going to a restaurant and realizing that you can't eat everything on the menu.
In the festival programme book, I point out that old music might affect you differently than more recent classical music does. For example, an opera singer might affect you in a more emotional level. Often in old music, overtones play a central role, giving also spirituality to the performances. It's always a good idea to approach music without too much prejudice or preconceived notions.
In planning a programme, I never start with dates or geography. I never say that "let's play German music!" I always start from the music itself. I feel we should go with something that's needed right now.
In planning a programme, I never start with dates or geography. I never say that "let's play German music!" I always start from the music itself. I feel we should go with something that's needed right now.
What Markku Luolajan-Mikkola has in store for us at this year's festival is just about to be revealed.
Discussing music can make one rather hungry, so once the interview is over, the couple heads back for a second round of sausages and more socializing with the festival team.
Artistic director Markku Luolajan-Mikkola performs at Vantaan Music Festival August 7th, 13th, and 14th.
Text by Suvikki Honkkila
Photo by Laura Valkea
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti