lauantai 18. elokuuta 2012

Päätöskonsertti: D´amoresta d´amoreen



Melkein viikko on jo kulunut musiikkijuhlien viimeisistä sävelistä. Tunnelmat hienosta päätöskonsertista ovat kuitenkin vielä tuoreena mielessä. Koko festivaaliviikko oli erittäin hieno ja yleisö viihtyi konserteissa ahkeraan. Myös taiteilijat antoivat hyvää palautetta festivaaliorganisaatiolle, mikä on erityisen tärkeää tulevia vuosia ajatellen. Seuraavassa muutamia tunnelmia päätöskonsertista ja myös viikon varrelta.

Marianne Beate Kielland ja Fibo
Päätöskonsertissa kuultiin vielä kerran ihanaa mezzosopraanoa Marianne Beate Kiellandia, jonka laulusta olimme saaneet nauttia aiemmin Händel-konsertissa sekä lämmintunnelmaisessa kotikonsertissa. Toisena merkittävänä ulkomaisena taiteilijana konsertissa esiintyi italialainen oboisti Alfredo Bernardini. Harmonian luomisesta ja vankasta yhtyemusisoinnista vastasi Suomalainen barokkiorkesteri. Konsertissa kuultiin J. S. Bachin yleisesti hieman tuntemattomampia teoksia: kaksi kantaattia, alkusoitto sekä konsertto oboe d´amorelle ja orkesterille.

Konsertti alkoi juhlavasti Bernardinin ponnekkaasti johtamalla alkusoitolla (Overture BWV 1069). Bernardini oli selvästi saanut Fibon puhaltajiin uutta sointia, sillä puhallisensemble soi pirteästi ja tarkasti yhteen Bernardini oboen johdolla. Seuraavaksi kuullussa Vernügte Ruh (Siunattu rauha) -kantaatissa Kiellandin mezzo soi kauniisti ja soinnikkaasti, kuten viikon aikana aiemmin kuulluissa konserteissakin. Kiellandin sävykäs ääni toi värikkäästi esiin kantaatin tunnelmat ja korosti ekspressiivisyydellään teoksen synkkää ja raamatullista tekstiä. Aariat soivat ekspressiivisten ja katkonaisten resitatiivien rinnalla linjakkaasti ja ihmeellisen pehmeästi.

Alfredo Bernardini
Molemmissa konsertissa esitetyissä kantaateissa barokkiurut olivat merkittävässä osassa. Bernardinin kirjoittaman konserttiesittelyn mukaan urut ovatkin näissä kantaateissa muihin Bachin teoksiin verrattaessa poikkeuksellisen merkittävässä roolissa. Urkujen ääressä, myös cembalistina tunnettu, Anna-Maaria Oramo teki tarkkaa työtä, ja urkusoolot sekä säestyskuvioinnit soljuivat viehkeästi Kiellandin laulun rinnalla. Erityisesti mieleen painui väliajan jälkeen Geist und Seele -kantaatin lopputahdit urkujen kilistessä valoisaa duurisäestystään Kiellandin kauniiden laulukuvioiden taustalle. Toinen kantaatti osoitti Kiellandin mezzon taipuvan mainiosti paitsi dramatiikkaan myös haastaviin juoksutuksiin ja tarkkoihin kuviointeihin.

Konsertin toisen puoliajan ensimmäisenä kuullussa teoksessa, konsertossa oboe d´amorelle ja orkesterille, voitiin ehkä havaita yhdistävä tekijä festivaalin avajaispäivän konserttiin, jossa kuultiin Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin kaunisäänistä viola d´amorea. Sama vaikuttava elämys koettiin myös nyt Bernardinin kuvioidessa solisevasti, pehmeästi ja vaivattomasti oboe d´amorellaan. Samalla Bernardini myös johti Fiboa ilmeikkäin ottein ja orkesteri tuki häntä hyvin haastavissa soolo-osuukissa.

Pekka Lehtinen seuralaisineen
Konsertti oli jälleen hieno kokemus, ja oivallinen päätös menestyksekkäälle festivaaliviikolle. Myös yleisö oli konsertista ja festivaalista mielissään. Pekka Lehtinen seuralaisineen pohti Vantaan musiikkijuhlien olevan hyvää vaihtelua esimerkiksi Kuhmon kamarimusiikille, koska Vantaalla saa kuulla paljon barokkimusiikkia.

Seidi Palonen ja Jarmo Inkinen
Kirkon aulassa Seidi Palonen ja Jarmo Inkinen kertoivat valinneensa päätöskonsertin juuri oboemusiikin ja Bernardinin takia. Seidi on itse oboisti ja hän on soittanut myös Fibossa aika ajoin. Seidi ja Jarmo sanoivat Vantaan musiikkijuhlilla olevan ehdottomasti paikkansa Suomen festivaalien joukossa. He myös kehuivat ohjelmasuunnittelua ja kiittelivät kaikkia konsertteja myös yksittäisinä kiinnostaviksi. Ulkomaiset vierailijat ovat Seidin ja Jarmon mielestä tärkeitä festivaalilla, sillä he täydentävät festivaalia ja lisäävät mielenkiintoa.

Festivaalin mediatiimistäkin tutu Suvikki Honkkilan tuttava Leena Pyykönen oli tullut päätöskonserttiin, vaikka oli ajatellut festivaalivierailunsa jäävän vain yhteen iltaan aiemmin viikolla.
"Kirkon penkit ovat aika ”extremeä” huonosti istumaan pystyvälle.", totesi Leena.
Hieno musiikki oli kuitenkin saanut hänet vielä uudestaan kirkkoon tänä iltana, eikä tulo kaduttanut.
"Kielland on huippumezzo, joka hakkaa monet kontratenorit mennen tullen.", Leena suitsutti.
Leena sanoi jäävänsä mielenkiinnolla odottamaan norjalaisen mezzon tulevia konsertteja ja uran etenemistä ja toivoi, etteivät ”wagneriaanit” veisi lahjakasta laulajaa kokonaan.


Katri ja Karoliina esittelivät festivaalin
päättymisen kunniaksi mediatiimin
tunnusposeerauksen kirkon pihamaalla.
"Don´t call us we call you"
kuului tiimin motto.
Festivaaliviikolla kirkolla on häärinyt myös suuri joukko aktiivisia vapaaehtoisia, jotka ovat pitäneet festivaalia pystyssä. Seuraavassa vielä muutamien vapaaehtoisten tunnelmia viikon varrelta.

Mediatiimiläiset, valokuvaaja Katri Somerjoki ja Karoliina Vesa ovat paiskineet töitä hartiavoimin viikon aikana. Heidän ja muun mediatiimin ansiota on, että musiikkijuhlien blogiin on ilmestynyt rutkasti hienoja konserttitunnelmia ja facebooksivut ovat täyttyneet kuvista.

Taru ja Marie-Anne Festivaalikahvion edessä
Kirkon pihalle pystytetyissä myyntikojuissa on myös häärinyt joukko ahkeria vapaaehtoisia. Kuvassa näkyy ahkera levy-, oheistuote- ja kahvimyyjämme Taru, joka hoiti  festivaalikauppaa sitkeästi koko viikon ajan. Oikealla lipunmyyntikojussa häärivät tarkat lipunmyyjät ja heitä ansiokkaasti ohjeistanut lipunmyyntivastaava Marie-Anne Haapakoski.

Kaikki alkaa roudauksesta.
Lavaa rakentamassa.

Myös sisällä kirkossa vapaehtoisten panos on ollut tärkeä. Heidän tehtäviinsä on kuulunut yleisön ohjaaminen, lippujen tarkastaminen ja kirkon valmistaminen jokaisena iltana. Jotkut ovat myös päässeet nauttimaan kaikkien mielipuuhasta eli roudauksesta, joka on festivaalilla välttämätön paha ja vaatii oman osaavan joukkonsa.

Viimeisen konsertin jälkeen myös vapaaehtoisten tunnelmat olivat helpottuneet ja väsyneet, mutta myös hymyn erotti kaikkien kasvoilta.

"Hyvä fiilis viikon jälkeen!" totesi toista kertaa musiikkijuhlilla hommissa ollut Raisa hymyillen.

Vapaaehtoistyöntekijä Raisa
tuli festivaalille mukaan Suurella
Sydämellä -järjestön kautta.
Vapaaehtoisille ja muusikoille Kahvitupa Laurentiuksessa järjestetyssä karonkassa tunnelma oli lämmin ja iloinen. Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Márta Schmidt kiitti lämpimästi kaikkia vapaaehtoisia heidän korvaamattomasta työpanoksestaan ja toivotti kaikki tervetulleiksi festivaalille jälleen ensi vuonna. Iloisissa tunnelmissa myös festivaaliblogi kiittää, kumartaa ja päättää tämän vuoden taipaleensa. Seuraavaa festivaalia innolla odottaen!








Teksti ja kuvat: Helen Metsä

perjantai 17. elokuuta 2012

”Jokaisen konsertin on oltava kiinnostava.”

Haastattelussa festivaalin taiteellinen johtaja Markku Luojalan-Mikkola

Markku Royal Consorts -konsertissa 8.8.
Vantaan musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, gambisti ja barokkisellisti Markku Luojalan-Mikkola ehti festivaalitoimituksen haastateltavaksi perjantai-iltapäivänä 10.8. Markun aikataulu on festivaaliviikolla ollut kiireinen, sillä hän esiintyi viikon aikana jopa neljässä eri konsertissa esittäen neljä eri ohjelmakokonaisuutta. Haastatteluun Markku istahti suoraan lauantain 11.8. konserttia varten pidetyistä harjoituksista.

"Silloin kun on kaikki edessä, silloin tuntuu rankimmalta. Sitä myöten kun hommat vähenee, tuntuu jo kevyemmältä.", pohdiskeli Markku konserttiviikon vaativuudesta haastattelun alkuun. 

Tässä vaiheessa viikkoa taakka olikin jo kevyempi, sillä Markulla oli enää yksi festivaalikonsertti edessä lauantaina. Kysyttäessä eri produktioiden erilaisuudesta ja erityisistä musiikillisista haasteista Markku mainitsi yhdeksi haastavaksi tekijäksi kolme eri soitinta, joita hän on viikon aikana soittaa: kaksi erilaista viola da gambaa ja barokkisello. Soittimien vaihtelun lisäksi haastetta viikkoon on tuonut myös uusi ohjelmisto, jota Markku arvioi hänelle olleen noin 80 prosenttia viikon aikana esitetystä musiikista. Toisaalta uusi ohjelmisto tarjoaa muusikolle aina myös kiitollisia virikkeitä, eikä taakka näin suuren uuden ohjelmiston esittämisessä välttämättä ole niin suuri kuin ehkä voisi ajatella.

"Jokainen festari on ainutkertainen.", arvioi Markku kysyttäessä, miten hänen mielestään tämän vuoden festivaali on sujunut aiempiin vuosiin verrattuna. 

Markku arvioi, että yleisö on tänä vuonna löytänyt musiikkijuhlat entistä paremmin. Hän myös toteaa, ettei ole ehtinyt muodostaa kattavaa kokonaiskuvaa festivaaliviikosta, koska on ollut itse kiireinen neljän oman konserttinsa kanssa, eikä ole ehtinyt kaikkia konsertteja viikon aikana kuuntelemaan. Mitä mieltä Markku sitten on tämän vuoden musiikkijuhlien suunnittelusta ja linkittymisestä aiempiin vuosiin? 

"Peruskonsepti on hakenut muotoaan, ja esimerkiksi vielä viime vuonna  yritettiin soittaa konsertti Myyrmäen kirkossa. Yleisö ei kuitenkaan vaikuttanut sinne löytävän.", Markku kommentoi.

Toimiva konsepti onkin Markun mukaan juuri se, miten on tänä vuonna tehty eli konsertit on nyt keskitetty samaan pihapiiriin Pyhän Laurin kirkko ja kappeli -yhdistelmällä. Tämä on toki varmasti myös yleisön mieleen. Yksi tärkeimmistä syistä kappelin valikoitumiseen konserttipaikaksi on Markun mukaan sen hyvä akustiikka, joka on konserteissakin viikon aikana huomattu. 

"Kappeli tuntuu oleva yksi parhaita tiloja mitä Vantaalla ylipäätään on.", arvioi Markku.

Valmistautumassa konserttiin Bergen Barokkin
kanssa 9.8. Vieressä Hans Knut Sveen
Taiteellisen johtajan tärkeimpiä tehtäviä festivaalilla on ohjelmiston suunnittelu. Musiikkijuhlien tämän vuoden teemaksi on ohjelmalehtiseen kirjattu ”Pohjoismaista raikkautta, italialaista intohimoa ja intialaista mystiikkaa”. Markku kuitenkin toteaa, että hän ei lähde alaotsikoista vaan ennen kaikkea konserteista, musiikista ja monipuolisuudesta.   

"Jokaisen konsertin on oltava itsessään toimiva, mutta myös koko illan on oltava hyvä kattaus ja konserttien on toimittava myös pareina.", Markku toteaa.

Hyvällä iltakattauksella Markku viittaa festivaalilla toteutettuun kahden konsertin iltarytmiin. Kun konsertit on saatu suunniteltua on mukavaa, jos niiden ympärille saadaan nostettua teema, joka sitoo konsertteja yhteen. Suunnittelua ei kuitenkaan voida Markun mukaan tehdä täysin teema- tai yläotsakelähtöisesti, koska silloin ohjelma ei palvele yksittäisessä konsertissa kävijää, joita kuitenkin on paljon. Markku myös muistuttaa, että on paljon musiikkia joka myös jäisi teemoitusten ulkopuolelle.

"Esimerkiksi pelkästään Bach-festivaalin järjestäminen sulkisi paljon mielenkiintoista ohjelmistoa pois, vaikka Bach sinänsä yleisöä kiinnostaisikin.", Markku arvioi. 

Monipuolisimmin yleisöä palvelevaan kokonaisuuteen kuuluvatkin sekä yhteen säveltäjään keskittyvät konsertit (esim. Lawes-konsertti), mutta myös niin sanotut ”sillisalaattikonsertit” (esim. Kiellandin konsertti 9.8.) jotka ovat toisten mieleen. Sekä kaikkea tältä väliltä.
  
Toimitus tiedusteli myös taiteellisen johtajan haaveista ja kysyi, mitä hän tekisi, jos musiikkijuhlien budjetti olisi, jos ei rajoittamaton, niin todella iso? Hetken mietittyään Markku vastasi olevansa varsin tyytyväiseltä nykyiseen tilanteeseen, joskin tuotannon puolta ja palkkoja hän toivoisi voivansa kasvattaa, mikä vaatisi juurikin lisää rahaa. Musiikillisesti Markku on kuitenkin tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Vakaa rahoitus mahdollistaisi Markun mukaan pitkäjännitteisemmän suunnittelun kuin mikä nyt on mahdollista. 

"Emme kuitenkaan ole kaukana siitä, että festivaali olisi todella hyvä paketti."

Vantaa on myös Markun mukaan erityinen paikkakunta vanhan musiikin festivaalille, koska siellä on jo vuosien perinne olemassa. Paikkakunta asettaa toki haasteensa, minkä vuoksi pelkästään Vantaalle ei voisi järjestää todella suurta tapahtumaa, vaikka rahaa olisi kuinka, Markku toteaa. Tapahtuman järjestämisessä tulee ajatella myös olemassa olevia markkinoita ja sitä, että Suomen festarikartta on jo hyvinkin miehitetty.

Paitsi taiteellisen johtajan haaveista toimitus kysyi Markulta myös haaveista oman muusikon uran suhteen. 

"Olen huomannut sen, ettei ihmisen elämä oikeastaan riitä kaikkeen mihin olisi mahdollisuuksia, vaan aika tulee vastaan.", Markku pohdiskeli. 

Länsi kohtaa Intian -konsertissa 11.8.
Hän totesi myös, että monissa musiikin osa-alueissa olisi jo yksistään elämäntyön mahdollisuus ja muusikko voisi omistautua esimerkiksi vain jousikvarteteille niin halutessaan ja luoda uraa niiden parissa. Markun mukaan ei ole mahdollista olla mestari yhtä aikaa monella osa-alueella esimerkiksi sekä orkesterimuusikkona, solistina että kamarimuusikkoja, mihin voitaisiin lisästä vielä useiden eri soittimien huippuosaajaksi harjaantuminen. Pohdinnan lopuksi Markku totesi konkreettisena haaveena, että olisi hienoa päästä soittamaan enemmän Bachin kantaatteja. Tätä varten tarvittaisiin hänen mukaansa Suomeen ammattikuoro, joka erikoistuisi vanhaan musiikkiin, sillä nykyisistä kuoroista ei tarpeeksi vankkaa osaajaa löydy. Toivottavasti tämä haave vielä tulevaisuudessa täyttyy!

Haastattelun aikana Markku kertoi myös musiikkijuhlien tulevaisuuden näkymiä. Toimitus arvioi festivaalin jatkon näyttävän melkoisen varmalta jo siksi, että kaupunki on ollut tänä vuonna erityisen myönteinen ja uusi kaupunginjohtaja Kari Nenonen on kiinnostunut musiikkijuhlista. Myös Markun kommenteista voi päätellä, että jatkoa tulee, mutta muutamia asioita pohditaan ensi vuotta varten.  Markun mukaan ihmiset etsivät edelleen liikaa lopetettua Vantaan Barokki -festivaalia eikä yleisö tunnu samaistuvan täysin Vantaan musiikkijuhliin. Myös festivaalin mahdollinen  laajentaminen pääkaupunkiseudulla on mielessä, mikä haastaisi Vantaan musiikkijuhlat -nimen toimivuuden. Pohdinnassa onkin festivaalin nimen mahdollinen muuttaminen muotoon, joka ei rajoita ja pyrkisi palvelemaan myös yleisöä paremmin. Esimerkkinä Markku ottaa Tuusulanjärven kamarimusiikkiin, jonka nimenmuutos Meidän festivaaliksi meni hyvin läpi. 

"Tällä hetkellä uutena työnimenä on ”BRQ Festivaali” (brq=baroque), joka muuntuisi helposti eri tarkoituksiin.", Markku kertoo. 

Nimenmuutoksesta ja tulevaisuuden suunnitelmista pitää kuitenkin käydä vielä keskusteluja eri tahojen kanssa, Markku muistuttaa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan tuloksia ja ennen kaikkea ensi vuoden festivaalia!


Teksti Helen Metsä
Kuvat Katri Somerjoki ja Helen Metsä



Interview with Bombay Jayashri


We had the pleasure to interview the charming Bombay Jayashri!

keskiviikko 15. elokuuta 2012

On times past and present, early music, and the electric guitar


Thomas C. Boysen at a home concert
at Vantaa Music Festival 2012

 An interview with Thomas C. Boysen


When I meet Thomas C. Boysen in a hotel lobby in Vantaa, Finland, he asks me where I’d like to do the interview. I say we should probably go upstairs to the now empty restaurant, because he might be bothered by the background music playing downstairs.
– I like many kinds of music, Boysen says, and I’ve already been upstairs. Let’s go downstairs!
Once seated, I list the topics I have in mind. Time permitting, we might finish up with the question of whether money brings happiness to Norwegian cultural life. Boysen laughs and suggests we tackle that last one first.





Germany and Norway on my mind

Although based in Germany for the last 17 years, Boysen still follows the press of his native Norway. He laments the government’s low level of investment in infrastructure, and explains that the cost of living is so high that people don’t really have loads of money to spend on culture. Unemployment is not much of an issue, however, and travel is cheap.
– Looking at things from the outside, I’d say that Norwegians aren’t aware of how lucky they are, Boysen remarks.
History is another major interest.
– Without history, we’re nothing. It makes us who we are. And it’s simply impossible to take early music out of context and to understand it.
– I have always been interested in everything old, like old buildings. I don’t really read about history, but I like learning about it in everyday life. In Germany, you see reminders of WWII every day. In Norway, nature speaks of Ice Age, Boysen reflects.
 
Thomas C. Boysen at St. Lawrence, Vantaa
Musical continuities
On his website, Boysen has a picture of all his instrument cases stacked up. There is the renaissance lute, Boysen’s main instrument, but also a baroque guitar, renaissance guitar, theorbo, vihuela and archlute. For a layperson, it’s hard to understand how anyone can master such an array of plucked instruments. Maybe it’s because Boysen is a third generation musician that he sees nothing unusual in this. 
– They’re all so similar, he says with genuine modesty.
Boysen’s father is an organ professor, and his mother is a pianist. They tried a clever plan: young Thomas would get an electric guitar as soon as he’d learn to play the classical guitar. Boysen thought it a bad deal, saved his pocket money, and bought the coveted electric guitar at the age of 11. The sales assistant at the music shop where Boysen and his father made the purchase was none other than Rolf Lislevand, his future teacher.
– I don’t believe in fate, but that was very strange, Boysen admits.
The story of how he discovered the renaissance lute is equally strange.
– There was a lute in the cellar of the music academy of Oslo, which I could borrow, since my uncle was a harpsichord professor there. When I tried it out, I knew right away that that was it.
Sometime after, Boysen took a master class and was reunited with Rolf Lislevand, with whom he went on to study at length.


Thomas C. Boysen, pensive
Boysen himself firmly sees his professional path as one of continuities rather than discontinuities.
– In continuo playing, I can use my pop/rock background more than my training in the classical guitar. In both rock and early music, there’s a certain freedom – nobody tells you this part’s got to be played piano. My pop/rock background is the very reason why I could learn to play early music so quickly, often just by hearing it.
He tells me he has recently taken up the electric guitar again.
– It must be part of mid-life crisis, this turning back to the things of your youth. All my friends play football these days. I don’t, but I just played the electric guitar at my first gig in 17 years!

Something lost
The passing of time has brought other changes as well.
– The whole early music scene used to be like a hippie movement. People absolutely didn’t want to play at Vienna’s Musikverein. Now the best they can do is to play at Musikverein.
Boysen is deeply concerned about the withering young audience. In his generation, people went to concerts in their youth before taking a break to establish their careers and raise a family. But the students of today haven’t followed suit, and, consequently, the audiences have aged considerably in the western world.
– I must confess that I miss having young people in the audience, Boysen says. 
– Of course, 25 euros for a ticket is a lot of money for young people.
Still, he wonders why things are different in the former Eastern Europe and Asia, and adds that music festivals somehow manage to draw more of the young crowd than other concerts do.

Thomas C. Boysen with Hans Knut Sveen at Vantaa Music Festival
Something found
Since Boysen has toured widely, I’m curious to hear whether he thinks that audiences differ from one country to another.  
– Finns are very different from Scandinavians, but people react to music in similar ways. Though in Spain, women keep fanning all the time, and Russian audiences are quite noisy. Once when we played in Moscow, the audience demanded an encore in the middle of the concert. And in South Korea, people went wild every time we managed to bow at the exactly same time! Boysen reminisces.
In his two years with Vantaa Music Festival in Finland, Boysen has played several home concerts. He had played in castles before, but never in somebody’s living room.
– I think home concerts are a fantastic idea! For many instruments, this is the absolutely right historical setting. For example, music written for the solo lute was meant to be played to an audience of eight people smoking their pipes and drinking red wine in Paris.
– At a home concert, the audience turns into individuals. People want to touch instruments and to ask questions, which wouldn’t happen in a church setting.
Non-western guest performances are another interesting aspect of Vantaa Music Festival. Boysen is sorry to have missed Tan Longjian Quartet’s performance last August, but said he would try to catch Bombay Jayashri’s concert this year.

At one point of the interview, I told Boysen that the time I’d originally mentioned was up, in case he needed to go.
 – I have time, he answered kindly.
Boysen’s only complaints were about the weather, and, even then, he added that it’s pointless to complain about such things. So let’s hope we’ll be luckier in that regard, if he comes to play for us again.

Text by Suvikki Honkkila    
Photos by Katri Somerjoki    

Vantaa Music Festival 2012 

Haastateltavana Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch


Pääsimme haastattelemaan ihanaa viulistia Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchiä!



Haastattelija: Karoliia Vesa
Kuvaaja: Katri Somerjoki

Sopraanon dramaattisuus muuttui sulokkuudeksi.



La Risonanza :
Emanuela Galli,sopraano (Italia)
Paul Beier,teorbi ( Yhdysvallat,Italia)
Caterina Dell´Agnello, basso di violino ( Italia)
Fabio Bonizzoni, cembalo ( Italia)

La Risonanza

Saavuin Pyhän Laurin kirkolle perjantaina 10.8. ja odotin kiihkeästi mitä päivä toisi tullessaan. Edellisenä päivänä olin saanut jo annoksen naisenergiaa Marianne Beate Kiellandin laulusta, ja nyt odotin paljon Emanuela Gallin sopraanolta.
Pyrähdettyäni takahuoneessa, törmäsin ihastuttavaan Emanuelaan ihan vahingossa, ja sain kysyttyä häneltä voisinko valokuvata häntä keikan jälkeen? Emanuela hymyili valloittavaa hymyään ja myöntyi tähän hartaaseen pyyntööni, mikä sai minut entistäkin odottavammalle kannalle keikan suhteen.

Fabio Bonizzoni

La Risonanza  on  perustettu v.1995, ja se on Fabio Bonizzonin johdolla kasvanut periodi-instrumenttien kamariorkesteriksi. Yhtyeen ohjelmisto painottuu 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alkupuolen italialaistyyliseen musiikkiin. Vantaan Musiikkijuhlilla La Risonanza esiintyi nelihenkisenä kokoonpanona.


Paul Beijer

Ohjelmistossa olivat seuraavat kappaleet:

Girolamo Frescobaldi (1583-1643) Se l´Aura spira
Giovanni Felice Sances (1600-1679) Presso l' ondetranquille & Fuggi cor mio
Benedetto Ferrari (1597-1681) Amanti io vo só dire
Girolamo Frescobaldi: Canzona settima detta "La Suberba"
Sigismondo d´India ( 1580-1629) Voi che ascoltate & Cruda Amarilli
Johann Hieronymus Kapsberger ( n.1580-1651) Passacaglia
Barbara Strozzi ( 1619-1677) Che si puó fare
Andrea Falconieri ( 1585-1656) O ben sparsi sospiri
Giovanni Felice Sances: Misera or si
Tarquinio Merula (1595-1665) Canzonetta sopra la nanna
Luigi Rossi ( 1598-1653) Passacaille
Claudio Monteverdi ( 1567-1643) Voglio di vita uscir
Caterina Dell´Agnello
La Risonanzan yhteissointi on ihailtavaa ja muusikot saivat kaiken näyttämään todella yksinkertaiselta ja helpolta. Emanuela Galli on erittäin hyvä esiintyjä ja laulaja. Hänen sopraanonsa sointi on dramaattinen ja hän on teknisesti erittäin taitava. Tuon ajan italialaiselle musiikille tyypilliset dissonanssit saattavat kuitenkin herättää levottomuutta kuulijassa, mutta Gallin hallittu instrumentti saa nekin kuulostamaan lastenleikiltä.Kaikista kappaleista erityisesti Tarquinio Merulan kappale "Canzonetta sopra la nanna "vei yleisön mukanaan tunnetilasta toiseen. Galli eläytyi kappaleen sanomaan upeasti ja sai allekirjoittaneen kyynelehtimään jo toistamiseen viikon aikana.
Emanuela Galli
Kävellessäni ulos kirkosta, saatoi vain huokailla onnesta. Olinhan keikan jälkeen saanut kuvata upeaa yhtyettä poskisuudelmien kera.Onnea on: Vantaan Musiikkijuhlat!
Kirjoittaja oli musiikkijuhlilla valokuvaajan ominaisuudessa melkein joka päivä.
Teksti & Kuvat: Katri Somerjoki

tiistai 14. elokuuta 2012

Interview with Marianne Beate Kielland


We had the pleasure to interview the lovely mezzosoprano Marianne Beate Kielland!


Interviewer: Karoliina Vesa
Photographer: Katri Somerjoki