Konserttipäivä kuin unelma

Fabio Bonizzoni

Torstain konserttipäivä oli hyvin hartaan odotuksen kohde. Ensimmäisenä konserttina on Fabio Bonizzonin Frescobaldista Scarlattiin. Konsertissa riittää ihmeteltävää - Bonizzonin musiikki on kuin tuli, joka palaa koko ajan kuumimmalla liekillä. Bonizzonin käsissä cembalo ilmaisee ilmiömäisesti kaikkia eri tunteita ja nopeissa osioissa yltyy niin nopeaksi mutta moni-ilmeiseksi, että on hämmästyttävää, kuinka yksi muusikko kykenee pitämään yllä vastaavanlaista taidonnäytettä. Jopa konsertin duuriosiot olivat niin koskettavia, että soiton olisi helposti voinut yhdistää johonkin antiikin suurista tragedioista. Bonizzoni tuntui suhtautuvan musiikkiin hyvin kunnioittaen ja vakavasti, mikä taas näkyi yhtä aikaa kovin luonnolliselta ja mosaiikinomaiselta mestariteokselta. Yleisö nautti konsertista silminnähden, sillä aplodeille ei ollut tulla loppua ja Bonizzoni soittikin yleisölleen encoren.

Markku Luolajan-Mikkola, Hans Knut Sveen, Marianne
Beate Kielland ja Thomas C. Boysen

Illan toinen konsertti, Händelin soolokantantteja ja kappaleita "Antiikin aarioista", vei sydämeni. Bergen Barokk -yhtyeen Markku Luolajan-Mikkola (barokkisello), Thomas C. Boysen (teorbi) sekä Hans Knut Sveen (cembalo ja urkupositiivi) ja mezzosopraano Marianne Beate Kielland ovat yhdessä häikäiseviä ja näyttävät niin klassisen musiikin ihailijoille kuin epäilijöille, kuinka moneen klassisesta musiikista on.

Marianne Beate Kielland ja
Markku Luolajan-Mikkola

Konsertin alkupuolella Sveen ja Kielland kertovat ohjelmistosta ja laulujen sanoituksesta - italiaksi olevat sanoitukset ei näin rajoittanut tunnelmaan mukaan pääsemistä. Kiehtovat soittimet loivat satumaisen tunnelman, jossa Marianne Beate Kiellandin lumoava ääni pääsee ketterästi ja viehkeästi virtaamaan. Cluckin O del mio dolce ardor oli erinomainen aloituskappale, sillä Kiellandin täyteläinen ääni on, tunnelatauksesta riippuen, kuin kirkas sädetikku lumihankea vasten tai arvaamaton merituuli. Seuraavassa Händelin Qualor, crudele sì ma vaga Dori -kappaleessa teorbi pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Iho menee kananlihalle, kun Kielland tulkitsee sanoitusten tunnehuippuja. Varsinkin toinen kappale on unohtumaton. Luolajan-Mikkola, Boysen ja Sveen soittavat herkästi ja vivahteikkaasti ja onnistuvat kukin saamaan näkyviin omien soitintensa koko loiston.

Vaikka konsertista onkin vaikea  nostaa esiin huippuja - olemme koko ajan niin liikuttuneita -, mutta Caccinin Amarilli, mia bella on kuin toisesta maailmasta. Kiellandin ääni on niin uskomaton, että sitä on vaikea kuvailla sanoin, se on kuin parfyymin kolmastoista salainen ainesosa. Händelin Stanco di piu soffrire taas tuo hyvin esiin Kiellandin äänen monipuolisuuden ja hänen loistavan eläytymisensä. Kaiken kaikkiaan Kiellandin laulun kuulemisen jälkeen aikaisempi musiikin kuuntelu tuntuu kuin  pitkään ihailtuaan lehdettömiä puita näkisi kirsikkapuun kukassaan.

Marianne Beate Kielland

Lopuksi hurjien aplodien jälkeen muusikot tulevat uudelleen lavalle ja Kielland ehdottaa yleisölle Caro mio ben:n yhteislaulua, joka sujuu erittäin hyvin ja innostuneesti.

Konsertti on ollut kuin unelma. Konsertin jälkeen katson aivan ensimmäiseksi, missä pääsisi seuraavan kerran kuuntelemaan Kielland konsertteja: Vantaan musiikkijuhlilla tietysti! Toisessa artikkelissa toivoin, että konsertin olisi voinut pullottaa. Onneksi ystävämme Ylen Klassinen nauhoitti Händelin soolokantantteja ja kappaleita "Antiikin aarioista" -konsertin - http://areena.yle.fi/radio/1588352 -, kuten myös sunnuntain konsertin, jossa Kielland myös esiintyi. Huokaisen ja ajattelen, kuinka onnekkaita olemme, että Marianne Beate Kielland.

Tulossa pian blogiin: Fabio Bonizzonin ja Marianne Beate Kiellandin videohaastattelut!

Teksti: Karoliina Vesa

Kuvat: Katri Somerjoki ja Karoliina Vesa