Sopraanon dramaattisuus muuttui sulokkuudeksi.

La Risonanza :

Emanuela Galli,sopraano (Italia)
Paul Beier,teorbi ( Yhdysvallat,Italia)
Caterina Dell´Agnello, basso di violino ( Italia)
Fabio Bonizzoni, cembalo ( Italia)

La Risonanza

Saavuin Pyhän Laurin kirkolle perjantaina 10.8. ja odotin kiihkeästi mitä päivä toisi tullessaan. Edellisenä päivänä olin saanut jo annoksen naisenergiaa Marianne Beate Kiellandin laulusta, ja nyt odotin paljon Emanuela Gallin sopraanolta.

Pyrähdettyäni takahuoneessa, törmäsin ihastuttavaan Emanuelaan ihan vahingossa, ja sain kysyttyä häneltä voisinko valokuvata häntä keikan jälkeen? Emanuela hymyili valloittavaa hymyään ja myöntyi tähän hartaaseen pyyntööni, mikä sai minut entistäkin odottavammalle kannalle keikan suhteen.

Fabio Bonizzoni

La Risonanza  on  perustettu v.1995, ja se on Fabio Bonizzonin johdolla kasvanut periodi-instrumenttien kamariorkesteriksi. Yhtyeen ohjelmisto painottuu 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alkupuolen italialaistyyliseen musiikkiin. Vantaan Musiikkijuhlilla La Risonanza esiintyi nelihenkisenä kokoonpanona.

Paul Beijer

Ohjelmistossa olivat seuraavat kappaleet:

Girolamo Frescobaldi (1583-1643) Se l´Aura spira

Giovanni Felice Sances (1600-1679) Presso l' ondetranquille & Fuggi cor mio

Benedetto Ferrari (1597-1681) Amanti io vo só dire

Girolamo Frescobaldi: Canzona settima detta "La Suberba"

Sigismondo d´India ( 1580-1629) Voi che ascoltate & Cruda Amarilli

Johann Hieronymus Kapsberger ( n.1580-1651) Passacaglia

Barbara Strozzi ( 1619-1677) Che si puó fare

Andrea Falconieri ( 1585-1656) O ben sparsi sospiri

Giovanni Felice Sances: Misera or si

Tarquinio Merula (1595-1665) Canzonetta sopra la nanna

Luigi Rossi ( 1598-1653) Passacaille

Claudio Monteverdi ( 1567-1643) Voglio di vita uscir

Caterina Dell´Agnello

La Risonanzan yhteissointi on ihailtavaa ja muusikot saivat kaiken näyttämään todella yksinkertaiselta ja helpolta. Emanuela Galli on erittäin hyvä esiintyjä ja laulaja. Hänen sopraanonsa sointi on dramaattinen ja hän on teknisesti erittäin taitava. Tuon ajan italialaiselle musiikille tyypilliset dissonanssit saattavat kuitenkin herättää levottomuutta kuulijassa, mutta Gallin hallittu instrumentti saa nekin kuulostamaan lastenleikiltä.Kaikista kappaleista erityisesti Tarquinio Merulan kappale "Canzonetta sopra la nanna "vei yleisön mukanaan tunnetilasta toiseen. Galli eläytyi kappaleen sanomaan upeasti ja sai allekirjoittaneen kyynelehtimään jo toistamiseen viikon aikana.

Emanuela Galli

Kävellessäni ulos kirkosta, saatoi vain huokailla onnesta. Olinhan keikan jälkeen saanut kuvata upeaa yhtyettä poskisuudelmien kera.Onnea on: Vantaan Musiikkijuhlat!

Kirjoittaja oli musiikkijuhlilla valokuvaajan ominaisuudessa melkein joka päivä.

Teksti & Kuvat: Katri Somerjoki

Interview with Marianne Beate Kielland

We had the pleasure to interview the lovely mezzosoprano Marianne Beate Kielland!


Interviewer: Karoliina Vesa
Photographer: Katri Somerjoki

Interview with Fabio Bonizzoni

An interview with the charming harpsicordist Fabio Bonizzoni!



Interviewer: Karoliina Vesa
Photographer: Katri Somerjoki

Kiellandin, Boysenin ja Sveenin kotikonsertti oli välitön ja valloittava

Merita ja Jani Koskisen toimivat kotikonsertin isäntäparina jo toista kertaa. Tänä vuonna he olivatkin ensimmäisten kotikonserttipaikaksi ilmoittautuneiden joukossa:

Kotikonsertin ihana tarjoilu sisälsi muun muassa
nuottiavaimen muotoisia keksejä

"Soitin Mártalle ja hän sanoi, että kannattaa ehdottomasti ottaa lauantain konsertti - Kielland on todella nimekäs ja tasokas laulaja, ja mezzosopraano sopii hyvin meidän kotiimme. Meillä kävi tuuri", Merita kertoo. Koti onkin hyvin tilava ja valoisa, kuin tehty kotikonsertille - tai siis konserteille. Viime vuonna Koskisten tutut pitivät paljon kuulemastaan kotikonsertista, joten Koskiset halusivat lähteä mukaan tänäkin vuonna.

Koskiset ovat muutenkin suuria musiikin ystäviä - opiskeluaikoina heillä oli kausikortit Radion Sinfoniaorkesterin konsertteihin. Meritalla on konservatoriosta tutkinto pianon soitossa, mutta lopulta kauppakorkeakoulu vei voiton. Myös ooppera on lähellä Koskisten sydäntä. Lasten myötä konserteissa käyminen on kuitenkin vähentynyt.

"Sen takia onkin kiva, että kulttuuri tulee meidän luoksemme", Koskinen summaa. "Tässä ei ole sellaista mahtipontisuutta kuin esimerkiksi Finlandia -talossa, vaan musiikki on ihmisten lähellä."

Hans Knut Sveen ja Marianne
Beate Kielland

Seitsemältä hyväntuuliset muusikot - Marianne Beate Kielland (mezzosopraano), Thomas C. Boysen (teorbi) ja Hans Knut Sveen (cembalo) - saapuvat olohuoneeseen. He kertovat suullisesti ohjelmistostaan. Sveenin noustessa seisomaan Kielland istahtaa cembalon eteen.

"En aio soittaa", Kielland naurahtaa.

"Minä en aio laulaa", Sveen vitsailee takaisin. Sveen kertoo, että osa heidän esittämistään kappaleista on hyvin perinteisiä, sellaisia, joille useat muusikot ovat jo kääntäneet selkänsä ajatellen, että ne ovat jo liian kuluneita. Kolmikko kuitenkin halusi Sveenin mukaan antaa näille kappaleille mahdollisuuden.

Ensimmäisenä kappaleena on Christoph Willibald Gluckin O del mio dolce ardor.

"Tämä kertoo tietysti rakkaudesta", Kielland alustaa.

"Toivottavasti muistan tempon", Sveen pohtii ja yleisö nauraa.

Thomas C. Boysen

Ensimmäisestä hetkestä lähtien yleisö on haltioitunut. Boysenin ja Sveenin soitto on loistokasta ja taiturimaista, ja Kielland laulaa hurmaavasti, kuin Afroditea kutsuen. Ennen Caro mio ben:ä Kielland kertoo sen olevan yksi lempilauluistaan ja hän eläytyykin siihen hurmaavasti. Useassa kappaleessa saamme ihastella Kiellandin kykyä laulaa ensiksi korkealla ja hetken päästä matalalla ja kummassakin tapauksessa yhtä valoittavasti. Kielland selvästi laulaa mielellään rakkaudesta, sillä ennen Händelin cantantaa hän kertoo laulun tarinasta - nainen laittautuu makuulle kedolle ja vain unessaan pystyy olemaan rauhallinen rakkauden raastavasta voimasta huolimatta. Lopulta rakkauden tuska on liian piinallinen ja nainen lopettaa rakastamasta rakastettuaan.

Hans Knut Sveen

"Me emme tietysti voi esittää En rakasta sinua enää -osiota", Kielland sanoo puoliksi vakavissaan.

Hans Knut Sveenille kaksi kotikonserttia, joissa hän Vantaalla esiintyi, olivat hänen uransa ensimmäiset kotikonsertit. Se oli hänestä jopa hieman pelottava kokemus.

"You never know. Mukana on tietty arvaamattomuus."

Sveenin mukaan kotikonsertti on muusikolle hyvin erilaista kuin konserttisalissa järjestettävä konsertti.

"Pääset lähemmäksi ihmisiä. Heidän reaktionsa huomaa paremmin, jolloin niihin adaptoituu. Sitä ei voi suunnitella ennakkoon - tilanteessa täytyy olla läsnä."

Marianne Beate Kielland

Konserttisalissa järjestettävissä konserteissa on Svenin mukaan tietty viitekehys ja sosiaalinen koodi, mitä kaikki eivät osaa, minkä vuoksi kotikonsertti on hieno keksintö.

Kuulijat pitivät kovasti konsertista. Barokkimusiikista suuresti kiinnostunut, Suomalaisen barokkiorkesterin kannatusjäsen Vivi-Ann Rehnströmin mielestä on mukava, että konsertti on juuri kotikonsertti. Hän piti kovasti Boysenin ja Sveenin soitosta ja huumorintajusta. Kiellandin hän näkisi mieluummin oopperalavalla, koska tällä on suuri ääni.

Leila nautti kovasti konsertista ja sen upeasta tunnelmasta. Hän uskoo, että tunnelma oli vapautunut sekä kuulijoille että muusikoille. Kerstin hämmästeli sitä, kuinka luonnollinen kotikonsertti oli. Marja-Liisa puolestaan ihasteli kotikonsertin välitöntä tunnelmaa.

Marjutin mukaan konsertissa oli rento tunnelma, sillä tila on pienempi kuin konserttisali. Susanna yhtyy Marjutin mielipiteeseen ja piti esiintyjiä mahtavina. Lasse puolestaan jo kaavailee kotikonserttikonseptia myös Flow -festivaaleille.

Marianne Beate Kielland ja
Hans Knut Sveen

Tampereelta asti konserttiin tullut Kimmo Antila piti konsertista todella paljon. Hänen mukaansa konsertissa oli intiimi ja välitön tunnelma. Antila kuuntelee usein vanhaa ja gregoriaanista musiikkia ja käykin vaimonsa kanssa vuosittain Vanhan musiikin festivaaleilla Tyrväällä.

"Mukana oli tuttujakin biisejä. Oli ilmeikästä tulkintaa", Antila kertoo kovasti hymyillen.

Illan isäntä Janin mukaan konsertti oli todella hieno, vastasi hyvin odotuksia. Illan emännän Meritankin mielestä konsertti oli aivan upea. Kysyttäessä, aikovatko Koskiset ottaa kotiinsa kotikonsertin ensi vuonnakin he hymyilivät ja vastasivat mikä ettei.

Lopuksi ihanilla muusikoilla on vielä paljon aikaa keskustella konserttiyleisön kanssa, antaa nimikirjoituksia ja poseerata fanikuvissa - myös allekirjoittanut sai omansa.

Koskisten luona ollut kotikonsertti oli selvästi yksi Vantaan musiikkijuhlien hienoimmista ja mieleenpainuvimmista konserteista.


Teksti: Karoliina Vesa
Kuvat: Katri Somerjoki

Hämeenniemen Sab Kahânin kantaesitys oli harvinainen elämys

Markku Luolajan-Mikkola, Mikko
Perkola ja Eero Palviainen

Lauantain huikeassa Länsi kohtaa Intian -konsertissa kuultiin niin suomalaisia kuin intialaisia muusikoita. Intialaisen karnaattisen musiikin tähti Bombay Jayashrin kanssa lavalla olivat festivaalin taiteellinen johtaja Markku Luolajan-Mikkola (viola da gamba), Mikko Perkola (viola da gamba), Eero Palviainen (teorbi) sekä Sai Shravanam (tabla). Konsertissa oli loistavasti toimiva rakenne: alkupuolella kuulimme vanhempien säveltäjien - Marin Marais, John Jenkins ja François Couperin - teoksia ja illan kruunasi Eero Hämeenniemen Sab Kahân - Laulusarja Bombay Jatashrille, kahdelle viola da gamballe, teorbille ja tablalle -teoksen kantaesitys.

Muusikoiden alkaessa soittaa Marais:n Prélude kahdelle viola da gamballe ja continuolle, d-mollia, en voi olla huomaamatta, kuinka erilaiselta viola da gamba ja teorbi kuulostavat kuin torstain Royal consorts -konsertissa: aivan kuin niissä olisi enemmän särmää, terävämpiä nuotteja ja erilaista yllätyksellisyyttä. Kappaleen toisessa osiossa ylväs ja harvinaisen soinnin omaava teorbi pääsi oikeuksiinsa. Läpi koko ohjelmiston soittajien présence, läsnäolo, on hyvin vaikuttavaa.

Bombay Jayashri

Illan kantaesitys, Eero Hämeenniemen Sab Kahân (Missä he kaikki ovat?) on suomalaisten ja intialaisten muusikoiden yhdessä soittama mestariteos. Bombay Jayashri laulaa unohtumattomasti 1800 -lukulaisen arvostetun persialaisen runoilijan, Mirza Ghalibin, runoja. Teos on on hyvin sulava ja dynaaminen kokonaisuus, soittimet käyvät täydellä teholla. Jayashrin laulua on ihana kuunnella, hänen äänensä on yhtä heleä ja puhdas kuin sielukaskin. Shravanamin tabla taas on hyvin kaunis soitin, kuin sateen ääni. Viimeisessä Phir us andaz -osiossa Shravanamin soolo on huikea, tällaisen virtuositeetin rinnalla eivät Lontoon avajaisten rumpuspektaakkelitkaan pärjää. Samassa osiossa Luolajan-Mikkolan viola da gamba soi upeasti, on kuin gamba itsekin kertoisi runoa.

Bombay Jayashri, Sai Shravanam, Markku Luolajan-Mikkola,
Mikko Perkola ja Eero Palviainen

Eero Hämeenniemi, Mikko Perkola,
Bombay Jayashri ja Sai Shravanam

Konsertin jälkeen astumme kylmään ulkoilmaan ja olemme taas pohjois-Euroopassa. Pieni palanen Intiaa on kuitenkin jäänyt sisälleni. 

Toivottavasti Vantaan musiikkijuhlilla on tulevinakin vuosina ilo ja kunnia saada kuulla Hämeenniemen teosten kantaesityksiä.

Tulossa pian blogiin: Bombay Jayashrin videohaastattelu!

Teksti: Karoliina Vesa

Kuvat: Katri Somerjoki

Konserttipäivä kuin unelma

Fabio Bonizzoni

Torstain konserttipäivä oli hyvin hartaan odotuksen kohde. Ensimmäisenä konserttina on Fabio Bonizzonin Frescobaldista Scarlattiin. Konsertissa riittää ihmeteltävää - Bonizzonin musiikki on kuin tuli, joka palaa koko ajan kuumimmalla liekillä. Bonizzonin käsissä cembalo ilmaisee ilmiömäisesti kaikkia eri tunteita ja nopeissa osioissa yltyy niin nopeaksi mutta moni-ilmeiseksi, että on hämmästyttävää, kuinka yksi muusikko kykenee pitämään yllä vastaavanlaista taidonnäytettä. Jopa konsertin duuriosiot olivat niin koskettavia, että soiton olisi helposti voinut yhdistää johonkin antiikin suurista tragedioista. Bonizzoni tuntui suhtautuvan musiikkiin hyvin kunnioittaen ja vakavasti, mikä taas näkyi yhtä aikaa kovin luonnolliselta ja mosaiikinomaiselta mestariteokselta. Yleisö nautti konsertista silminnähden, sillä aplodeille ei ollut tulla loppua ja Bonizzoni soittikin yleisölleen encoren.

Markku Luolajan-Mikkola, Hans Knut Sveen, Marianne
Beate Kielland ja Thomas C. Boysen

Illan toinen konsertti, Händelin soolokantantteja ja kappaleita "Antiikin aarioista", vei sydämeni. Bergen Barokk -yhtyeen Markku Luolajan-Mikkola (barokkisello), Thomas C. Boysen (teorbi) sekä Hans Knut Sveen (cembalo ja urkupositiivi) ja mezzosopraano Marianne Beate Kielland ovat yhdessä häikäiseviä ja näyttävät niin klassisen musiikin ihailijoille kuin epäilijöille, kuinka moneen klassisesta musiikista on.

Marianne Beate Kielland ja
Markku Luolajan-Mikkola

Konsertin alkupuolella Sveen ja Kielland kertovat ohjelmistosta ja laulujen sanoituksesta - italiaksi olevat sanoitukset ei näin rajoittanut tunnelmaan mukaan pääsemistä. Kiehtovat soittimet loivat satumaisen tunnelman, jossa Marianne Beate Kiellandin lumoava ääni pääsee ketterästi ja viehkeästi virtaamaan. Cluckin O del mio dolce ardor oli erinomainen aloituskappale, sillä Kiellandin täyteläinen ääni on, tunnelatauksesta riippuen, kuin kirkas sädetikku lumihankea vasten tai arvaamaton merituuli. Seuraavassa Händelin Qualor, crudele sì ma vaga Dori -kappaleessa teorbi pääsi kunnolla oikeuksiinsa. Iho menee kananlihalle, kun Kielland tulkitsee sanoitusten tunnehuippuja. Varsinkin toinen kappale on unohtumaton. Luolajan-Mikkola, Boysen ja Sveen soittavat herkästi ja vivahteikkaasti ja onnistuvat kukin saamaan näkyviin omien soitintensa koko loiston.

Vaikka konsertista onkin vaikea  nostaa esiin huippuja - olemme koko ajan niin liikuttuneita -, mutta Caccinin Amarilli, mia bella on kuin toisesta maailmasta. Kiellandin ääni on niin uskomaton, että sitä on vaikea kuvailla sanoin, se on kuin parfyymin kolmastoista salainen ainesosa. Händelin Stanco di piu soffrire taas tuo hyvin esiin Kiellandin äänen monipuolisuuden ja hänen loistavan eläytymisensä. Kaiken kaikkiaan Kiellandin laulun kuulemisen jälkeen aikaisempi musiikin kuuntelu tuntuu kuin  pitkään ihailtuaan lehdettömiä puita näkisi kirsikkapuun kukassaan.

Marianne Beate Kielland

Lopuksi hurjien aplodien jälkeen muusikot tulevat uudelleen lavalle ja Kielland ehdottaa yleisölle Caro mio ben:n yhteislaulua, joka sujuu erittäin hyvin ja innostuneesti.

Konsertti on ollut kuin unelma. Konsertin jälkeen katson aivan ensimmäiseksi, missä pääsisi seuraavan kerran kuuntelemaan Kielland konsertteja: Vantaan musiikkijuhlilla tietysti! Toisessa artikkelissa toivoin, että konsertin olisi voinut pullottaa. Onneksi ystävämme Ylen Klassinen nauhoitti Händelin soolokantantteja ja kappaleita "Antiikin aarioista" -konsertin - http://areena.yle.fi/radio/1588352 -, kuten myös sunnuntain konsertin, jossa Kielland myös esiintyi. Huokaisen ja ajattelen, kuinka onnekkaita olemme, että Marianne Beate Kielland.

Tulossa pian blogiin: Fabio Bonizzonin ja Marianne Beate Kiellandin videohaastattelut!

Teksti: Karoliina Vesa

Kuvat: Katri Somerjoki ja Karoliina Vesa

Ilahduttavia ohjelmistoja ihastuttavilta muusikoilta

Fortepianisti Tuija Hakkilan ja viulisti Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin Salzburg-Pietari -konsertissa käy heti selväksi eräs asia: soittimet ovat kuin sulaa vahaa loistavien soittajien käsissä. En tiedä, johtuuko tämä siitä, että soittajat yksinkertaisesti ovat kuin yhtä soitintensa kanssa vai siitä, että soittajien kasvoilta ja eläytymisestä huomaa, että he pitävät valtavasti soittamistaan kappaleista - varmaankin kummastakin.

Tuija Hakkila ja Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch

Hakkila ja Kaakinen-Pilch ovat tunnettuja siitä, että osaavat valita erinomaisia ohjelmistoja. Tämän saimme konsertissa huomata. Kolmen eri säveltäjän - Mozart, Bach ja Titz - toivat konserttiin sekä täydellisen balanssin että vaihtelevaisuutta, minkä ansiosta meille avautui lavalla olevien soittimien monipuolisuus. Konsertin ensimmäisen osan Mozartin Variaatiot viululle ja pianolle ovat ihana alku konsertille: se on viipyileväisyydessään on kuin ylistyssoitto kaipaukselle. Moneen kertaan konsertin aikana myös ihastelen Kaakinen-Pilchin virtuositeettia ja sitä, kuinka moniääninen soitin viola d'amore on taitavan soittajan käsissä.

Sirkka-Liisa
Kaakinen-Pilch

Konsertissa oli kaiken kaikkiaan uskomaton jännite, kun kaksi kiehtovan soittimen taitajaa soitti kuin kahden muusikon vuoropuheluna ohjelmaa, joka oli hyvin harmoninen mutta yllätyksellinen.

Voi kunpa kuulisimme seuraavinakin vuonna Vantaan musiikkijuhlilla Hakkilan ja Kaakkinen-Pilchin yhteisiä konsertteja!

Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch, Mikko Perkola, Eero
Palviainen, Thomas C. Boysen, Markku
Luolajan-Mikkola ja Laura Haarala

Illan toisena  konserttina oli William Lawesin nerokkaasta musiikista koostunut Royal Consorts. Kahden viulistin (Laura Haarala ja Sirkka-Liisa Kaakinen Pilch), kahden viola da gamban soittajan (Mikko Perkola ja festivaalin taiteellinen johtaja Markku Luolajan-Mikkola) sekä kahden teorbin soittajan (Thomas C. Boysen ja Eero Palviainen) konsertti oli erittäin hienostunut ja ylevä, kuin suoraan kuninkaalle soitettua musiikkia. Oli erittäin ilahduttavaa, kuinka molliosuuksiin oli vaivattoman luonnollisesti saatu ilon ja toivon säväyksiä oli ja duuriosuuksiin vastaavasti syvyyttä sekä ilon hetkiä.

Markku
Luolajan-Mikkola

Lawesin musiikki on niin monitahoista, että sitä on kuunneltava nuotti kerrallaan. Tuntui siltä kuin konsertin soittimista olisi saatu esiin ennen kuulumattomia vivahteita. Varsinkin kummatkin Paven -osiot olivat uskomattoman kaunista kuultava: musiikki oli häkellyttävän ennalta-arvaamatonta, valovoimaista ja voimakasta hukkaamatta missään vaiheessa hienostuneisuuden punaista lankaansa. Meitä todella hemmoteltiin Royal Consorts -konsertilla.

Royal Consortsia kuuntelemaan saapuneet Sirpa ystävineen ihastelivat konsertin kaunista ja rauhallista ilmapiiriä. 

"Kun nykyaikana on koko ajan kiire ja on tietokoneet ja kännykät, on aivan ihana hetkeksi rauhoittua. Todella kaunista musiikkia, hyvin sereeninen tunnelma."

Barokkimusiikki on lähellä Sirpan sydäntä, sillä hän kokee sen olevan musiikkia, jota soitetaan ja kuunnellaan itse musiikin vuoksi.

"Barokkimusiikissa ei ole ylettömän upeita esiintymisvaatteita eikä muuta koreilua, on vain kaunis musiikki. Se on todella meditatiivinen kokemus", Sirpa kertoo.

Tulossa pian blogiin: Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilchin videohaastattelu!


Teksti: Karoliina Vesa
Kuvat: Katri Somerjoki